Lapsen vieraannuttaminen

Kummankin vanhemman on omalta osaltaan myötä­vaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Lisäksi vanhemman on kasvatus­tehtävässään vältettävä kaikkea sellaista, mikä on omiaan aiheuttamaa haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Vanhemman käytöstä, joka vaikeuttaa lapsen ja toisen vanhemman tai muun henkilön välistä vuorovaikutusta, kutsutaan vieraannut­tamiseksi. Pahimmillaan toisen vanhemman käytös johtaa vuorovaikutuksen täydelliseen lakkaamiseen. Tapaamisoikeuden toteutumatta jääminen ei kuitenkaan aina johdu lähivanhemman käytöksestä.

Vanhemmilla on velvollisuus välttää kaikkea sellaista, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Vanhemmilla on erityinen velvollisuus suojella lasta kaikelta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Henkisellä väkivallalla tarkoitetaan muun muassa vieraannuttamista sekä sitä, ettei etävanhempi tapaa lastaan lähi­vanhemmasta johtuvista syistä.

Lapsiasiat

Avioerot

Perintöasiat

Rikokset

Asiakirjat

Ilmainen alkuneuvottelu

Meillä alkuneuvottelu (15 min) on MAKSUTONTA. Neuvottelusta ei peritä palkkiota, mikäli se ei johda toimeksiantoon. Voit ottaa meihin helposti yhteyttä esimerkiksi oheisella lomakkeella ja palaamme asiaasi viipymättä. Olemme luottamuksesi arvoisia. Kiitos!

 
Sivukartta