Lesken hallintaoikeus

Perintökaaressa on säädetty lesken oikeudesta saada hallintaansa puolisoiden yhteisenä kotina käytetty asunto, jollei samanlaista kodiksi sopivaa asuntoa sisälly lesken omaan omaisuuteen tai leskelle omaisuuden osituksessa tai erottelussa osoitettuun osuuteen. Lisäksi leskellä on aina oikeus hallita tavanomaista asuinirtaimistoa.

Tämä lesken vähimmäissuojaksi kutsuttu oikeus säilyy leskellä siitä huolimatta, että perilliset vaatisivat kuolinpesää jaettavaksi. Lesken hallintaoikeus säilyy myös silloin, vaikka yhteisenä käytetty asunto olisikin ollut ainoastaan kuolleen puolison omistuksessa. Kysymys siitä, onko leskellä oikeus jäädä asumaan yhteisenä kotina käytettyyn asuntoon, ratkaistaan sillä perusteella onko leskellä samanlaista asuntoa tai saako hän sellaisen omaisuuden osituksessa ja perinnönjaossa.

MITEN MÄÄRITELLÄÄN ONKO LESKELLÄ OMA “KODIKSI SOPIVA ASUNTO"?

Asunnon sopivuuden arviointi tehdään aina tapauskohtaisesti. Lähtökohtaisesti lesken asumisen laatu tulisi pysyä samana eikä se saa huonontua. Arvioinnissa otetaan huomioon asunnon koko, sijainti sekä mukavuudet.

Leskellä oleva hallintaoikeus tarkoittaa, että leskellä on oikeus käyttää vainajan omaisuutta, mutta hänellä ei ole oikeutta myydä tai muutoin luovuttaa sitä.

Lapsiasiat

Avioerot

Perintöasiat

Rikokset

Asiakirjat

Ilmainen alkuneuvottelu

Meillä alkuneuvottelu (15 min) on MAKSUTONTA. Neuvottelusta ei peritä palkkiota, mikäli se ei johda toimeksiantoon. Voit ottaa meihin helposti yhteyttä esimerkiksi oheisella lomakkeella ja palaamme asiaasi viipymättä. Olemme luottamuksesi arvoisia. Kiitos!

 
Sivukartta