Miksi avioehto kannattaa tehdä?

Avioliitto luo Suomen avioliittolain mukaan puolisoiden välille avio-oikeuden. Avio-oikeudella tarkoitetaan sitä, että mahdollisessa eron tai puolison kuoleman vuoksi käynnis­tyvässä osituksessa puolisoiden omaisuus tasataan puoliksi. Enemmän omistava luovuttaa vähemmän omistavalle tasinkoa, jolla tasoitetaan avio- oikeuden alaisen omaisuuden epäsuhta heidän välillään siten, että kummallekin osapuolelle jää yhtä suuri osuus arvoltaan avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta. Puolisot voivat poiketa avio-oikeuden ulot­tuvuudesta avioehto­sopimuksella.

Avioehtosopimuksella voidaan vaikuttaa ennakolta tulevaan ositukseen. Avioehto toimii hyvin riskienhallinnan välineenä. Riskejä, joihin avioehdolla voidaan vaikuttaa ja joita sen avulla voidaan yrittää hallita, ovat avioero ja puolison kuolema. Molemmissa tapauksissa on taloudellisen menetyksen mahdol­lisuuden riski.

Avioehto­sopimus voidaan tehdä joko ennen avioliittoa tai milloin tahansa sen aikana. Avioehto­sopimuksessa puolisot määräävät avio-oikeuden ulottuvuudesta.

Avio-oikeus voidaan poistaa avioehto­sopimuksella. Sopimuksella puolisot voivat määrätä, että

  • kummallakaan puolisoista ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen (avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto) tai
  • kummallakaan ei ole avio-oikeutta tiettyyn toisen puolison omaisuuteen (osittainen avioehto) tai
  • toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen taikka tiettyyn toisen omaisuuteen (yksipuolinen avioehto).

Sopimus voidaan solmia sekä totaaliseksi tai osittaiseksi. Puolisot voivat määrätä avio-oikeudestaan myös esine­kohtaisesti, omaisuus­tyyppi­kohtaisesti (kiinteä – irtain) tai sääntötyyppi­kohtaisesti (esim. perintö, lahja, testamentti). Avioehdolla voidaan määrätä myös omaisuudesta, joka puolisoilla on sopimusta tehtäessä tai omaisuudesta minkä hän tulee saamaan tulevaisuudessa.

Avioehtosopimus voidaan tehdä ennen avioliittoa tai sen aikana, mutta kuitenkin ennen toisen puolison kuolemaa tai avioeron vireille tuloa.

Avioehto on tehtävä kirjallisesti, se tulee päivätä, kummankin puolison allekirjoittaa sekä kahden esteettömän henkilön oikeaksi todistaa. Avioehto tulee voimaan, kun se on rekisteröity Digi- ja väestötieto­virastossa.

Avioehtosopimus vaikuttaa lesken asemaan ensiksi kuolleen puolison jälkeen perintö­verotuksellisesti. Avioehdolla voidaan vaikuttaa perintöveron määrään, koska tasinkona saatu omaisuus on perintöverosta vapaata.

Avioehtosopimus voi säästää mahdollisilta riidoilta

Avioehdon tekeminen kannattaa, sillä se säästää mahdollisilta riidoilta puolisoiden sekä puolison perillisten välillä. Avioehto myös tuo suojaa esimerkiksi toisen puolison velkojia vastaan. Yrittäjälle avioehdon laatiminen on vält­tämättömyys, koska se suojaa yritys­toiminnan jatkumisen ja yritysomaisuuden omistuksen säilymisen erotilanteessa. Lakinaisella kartoitamme kokonaistilanteesi ja laadimme teille yksilöidyn avioehdon. Ole yhteydessä ja kysy lisää, alkuneuvottelu on MAKSUTON.

Lapsiasiat

Avioerot

Perintöasiat

Rikokset

Asiakirjat

Ilmainen alkuneuvottelu

Meillä alkuneuvottelu (15 min) on MAKSUTONTA. Neuvottelusta ei peritä palkkiota, mikäli se ei johda toimeksiantoon. Voit ottaa meihin helposti yhteyttä esimerkiksi oheisella lomakkeella ja palaamme asiaasi viipymättä. Olemme luottamuksesi arvoisia. Kiitos!

 
Sivukartta