Millä tuloilla oikeusapua myönnetään?

Hakijan käyttövarojen perusteella määräytyy, saako hakija oikeusapua ilmaiseksi vai omavastuuta vastaan.

Oikeusapua on mahdollista saada 0 % omavastuulla, mikäli kuukausittainen käyttövarasi on alle 600 euroa kuukaudessa. Omavastuu­prosentti määräytyy käyttövarasi perusteella. Jos käyttövarasi ovat yli 1300 euroa, et voi pääsääntöisesti saada oikeusapua ollenkaan.

Oikeusavun saamiseen ja sen määrään vaikuttavat muun ohella tulot, menot ja perheen koko. Tuloina otetaan huomioon palkka- ja eläketulojen, pääomatulojen sekä päivärahojen lisäksi muun muassa lapsilisät ja elatusavut. Tuloista vähennetään veron ennakonpidätys. Lisäksi niistä vähennetään kohtuulliset asumismenot, päivä­hoitomaksut, elatusapumaksut ja ulosotto­suoritukset. Tuloista vähennetään myös 300 euroa jokaisesta hakijan taloudessa asuvasta alaikäisestä lapsesta.

Hakijan avo- sekä aviopuolison tulot voivat vaikuttaa oikeusapuun ja omavastuu­prosenttiin. Mikäli puolisoiden yhteenlaskettu käyttövara on yli 2400 euroa, oikeusapua ei myönnetä.

Puolison tulot eivät vaikuta, jos

  • hakija on epäiltynä tai vastaajana rikosasiassa
  • puolisot ovat toistensa vastapuolina
  • asuvat pysyvästi välien rikkoutumisen vuoksi erillään

Lapsiasiat

Avioerot

Perintöasiat

Rikokset

Asiakirjat

Ilmainen alkuneuvottelu

Meillä alkuneuvottelu (15 min) on MAKSUTONTA. Neuvottelusta ei peritä palkkiota, mikäli se ei johda toimeksiantoon. Voit ottaa meihin helposti yhteyttä esimerkiksi oheisella lomakkeella ja palaamme asiaasi viipymättä. Olemme luottamuksesi arvoisia. Kiitos!

 
Sivukartta