Mitä elatusapu on

Elatusapu on elatusvelvollisuuden täyttämistä rahasuorituksella. Elatusavun määräytymisestä säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa. Lain mukaan vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Elatusavun määrä sekä suorittamistapa vahvistetaan sopimuksella lastenvalvojalla tai tuomiolla.

ELATUSAPU ERON JÄLKEEN

Eron jälkeen se vanhempi, joka ei enää asu samassa osoitteessa kuin lapsi, maksaa elatusapua sille vanhemmalle, jonka kanssa lapsi asuu. Elatusavun maksaminen tulee ajankohtaiseksi, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta tai lapsi ei pysyvästi asu vanhempansa luona. Silloinkin, kun lapsi asuu vuoron perään kummankin vanhempansa luona, toinen vanhemmista saattaa olla velvollinen maksamaan elatusapua, sillä vanhempien elatusvastuu ei välttämättä tällöinkään jakaudu tasan. Kun on kyse alaikäisestä lapsesta, elatusapu maksetaan lapsen kanssa asuvalle vanhemmalle eikä lapselle suoraan.

MISTÄ SAAN APUA ELATUSRIITOJEN RATKAISEMISEKSI?

Elatusavun määrän laskemista pidetäänkin haasteellisena, ja tulkinnanvaraiset säännökset vaikeuttavat elatusavusta sopimista vanhempien kesken. Asianajajaan kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin elatusriitojen ratkaisemiseksi, sillä se voi säästää merkittävästi aikaa sekä rahaa. Lakinainen on erikoistunut lapsiasioiden hoitamiseen ja lakimiehillämme on monen vuoden kokemus lapsiasioissa.

Lapsiasiat

Avioerot

Perintöasiat

Rikokset

Asiakirjat

Ilmainen alkuneuvottelu

Meillä alkuneuvottelu (15 min) on MAKSUTONTA. Neuvottelusta ei peritä palkkiota, mikäli se ei johda toimeksiantoon. Voit ottaa meihin helposti yhteyttä esimerkiksi oheisella lomakkeella ja palaamme asiaasi viipymättä. Olemme luottamuksesi arvoisia. Kiitos!

 
Sivukartta