Oikeudenkäynnin kulut rikoksen uhrille

Rikoksen uhrilla on oikeus käyttää oikeudellista avustajaa rikosilmoituksen tekemisessä, kuulusteluissa ja oikeudenkäynnissä. Rikoksen uhri voi lisäksi käyttää tukihenkilöä rikosasian käsittelyn eri vaiheissa. Asianajotoimisto Lakinainen tarjoaa oikeudellista apua ammattitaitoisesti rikoksen uhrille rikosprosessin jokaisessa vaiheessa.

APUA KULUIHIN VAKUUTUKSESTA JA OIKEUSAVUSTA

Oikeuden­käynnistä ei aiheudu rikoksen uhrille kuluja syyttäjän ajamassa asiassa. Kuluja syntyy lähinnä avustajan palkkiosta. Useimmissa tapauksissa rikoksen uhrin avustajan kulut voidaan kattaa vakuutuksesta (kotivakuutukseen kuuluva oikeus­turvavakuutus), tai joko kokonaan tai osittain valtion varoista. Valtion varoista maksettavan oikeusavun saamiseen vaikuttavat hakijan tulot ja varallisuus. Tuomioistuin voi myös myöntää rikoksen uhrille oikeudellisen avustajan uhrin tuloista riippumatta silloin, kun kyseessä on seksuaalirikos, läheisen henkilön tekemä väkivalta­rikos tai muu vakava henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos, jos avustajan myöntäminen valtion varoista katsotaan perustelluksi.

Olemme rikoksen uhrin tukena läpi prosessin. Lakinainen avustaa rikoksen uhria rikosasian tutkinnan ja käsittelyn lisäksi muun muassa vakuutus­korvausten hakemisessa ja valtion varoista maksettavan oikeusavun hakemisessa.

Lapsiasiat

Avioerot

Perintöasiat

Rikokset

Asiakirjat

Ilmainen alkuneuvottelu

Meillä alkuneuvottelu (15 min) on MAKSUTONTA. Neuvottelusta ei peritä palkkiota, mikäli se ei johda toimeksiantoon. Voit ottaa meihin helposti yhteyttä esimerkiksi oheisella lomakkeella ja palaamme asiaasi viipymättä. Olemme luottamuksesi arvoisia. Kiitos!

 
Sivukartta